Lisätietoja konserteista

Brahmsin Ein Deutsches Requiem Lauttasaaren kirkossa 2.11.2016 ja Lohjan kirkossa 3.11.2016.

Kun Suomen Laulu, Akateeminen Laulu ja Lohjan kaupunginorkesteri yhdistävät voimavaransa, syntyy melkoinen instrumentti, joka kapellimestari Esa Heikkilän käsissä loihtii ilmoille Johannes Brahmsin saksalaisen sielunmessun uskomattomat sävelet. Esko Kallio ja Ruut Kiiski valmentavat kuoronsa tahoillaan, kunnes on yhteisharjoitusten aika. Sopraanosolistina kuullaan Jenni Lättilää ja baritonisolistina Joonas Asikaista.

Romantiikan ajan säveltäjän Johannes Brahmsin musiikki on kauttaaltaan hyvin tunteikasta. Hänen requieminsa on melodinen ja kaunis teos sopraanolle, baritonille, kuoroille ja orkesterille. Brahms menetti oman äitinsä säveltäessään teosta, ja sen lohduttava atmosfääri on käsin koskeltetavaa. Teoksen tekstit ovat raamatusta, mutta Brahms ei kahlinut itseään tiettyyn kristilliseen muottiin, vaan vaali henkilökohtaista vapaamuotoista uskonnollisuutta. Monet pitivät sielunmessua Brahmsin ensimmäisenä merkkiteoksena, joka nosti hänet kärkikaartiin 1800-luvun säveltäjien keskuudessa.

Bramsilla oli tapana kypsytellä sävellyksiään perusteellisesti. Ein Deutsches Requiem on Brahmsin laajamuotoisin yksittäinen sävellys. Sen syntyhistoria alkaa jo 1850-luvulta huipentuen teoksen ensimmäiseen kokonaisen version esitykseen Leipzigissa vuonna 1869.

Vaikka teos ei ole luonteeltaa liturginen toes, se on kuitenkin sisällöltään syvästi hengellinen. Yleissävy Brahmsin valitsemissa teksteissä on lohdullinen ja myötätuntoinen. Viimeinen osa alkaa vaikuttaasti sanoin ”Selig sind die Toten, die im Herrn sterben”, lohdutus ja toivo huokuvat musiikista. Kuolema on voitettu.

• – – –

Keväällä 2016 Suomen Laululla oli kolmen konsertin kiertue, jossa kantaesitettiin Lotta Wennäkosken tilausteos Ilman kappaleita Henriikka Tavin runoon.

Lotta Wennäkoskesta, Henriikka Tavista ja sävellyksestä:

Lotta Wennäkoski kirjoittaa itse teoksesta seuraavaa: ”Miten liittyä 116-vuotiaan Suomen Laulun jykevään ohjelmistoperinteeseen – etenkin kun sävellystilauksen vienona oheistoiveena on säveltää ”virsi” joko maalle tai ilmalle, Eino Leinon ja Toivo Kuulan ”häpeemättömäksi” kutsutun Meren virren jälkiä seuraten?

Noh, ilmavuutta ajatellen olen ennenkin päässyt liikkeelle ja raikkaisiin suuntiinkin. Eikä oma runohyllyni onneksi petä taaskaan: Henriikka Tavin kokoelmasta löytyy kerrassaan mainioita ilma-aiheisia runoja. Niissä haihdutaan ja huojennutaan, perhoslajit lepattavat ja ilma leikkii ilman huolia. Vokaalimusiikki on sitä paitsi mieluista sävellettävää, ja kuoroilmaisu aina yhtä kiehtovalla tavalla yksilön ja yhteisön välimaastossa, yhtä aikaa sekä henkilökohtaista että joukkovoimaista. Päädyn hakemaan ilmavaa tekstuuria leijailevilla glissandoilla, kuuluvilla hengityksillä sekä korkealta vapaasti äännähdetyillä tavuilla – unohtamatta keveitä melodioita, jotka askeltavat hapekkaiden taukojen avulla täällä ja keinahtelevat henkäysten mukaan tuolla.

Ilman kappaleita on Suomen Laulun tilaama kolmiosainen sekakuoroteos, syntynyt ja sysätty ilmoille syksyllä 2015.”

Lotta Wennäkoski opiskeli viulunsoittoa Béla Bartók -konservatoriossa Budapestissä vuosina 1989-1990 sekä sävellystä Sibelius-Akatemiassa vuosina 1994–2000 opettajinaan Eero Hämeenniemi, Kaija Saariaho ja Paavo Heininen. Vuoden 1998-99 Wennäkoski vietti Alankomaissa Louis Andriessenin oppilaana.

Säveltäjänä Wennäkoskea on luonnehdittu lyyrikoksi, mutta viime vuosina hänen ilmaisunsa on saanut myös rujompia ja röyhkeämpiä sävyjä. Wennäkosken tunnetuimpia sävellyksiä ovat Esa-Pekka Salosen tilauksesta tehty Sakara sekä näyttämöteos N — Naisen rakkautta ja elämää, jossa Wennäkosken musiikki yhdistyy Robert Schumannin laulutaiteeseen. Viimeaikaisista töistä menestyksekkäimpiä ovat olleet huilukonsertto Soie, joka valittiin 2012 Unescon kansainvälisen säveltäjärostrumin suosituslistalle sekä pakkoprostituutiota käsittelevä monodraama Lelele, joka on nähty Helsingin lisäksi nykymusiikkifestivaaleilla Berliinissä, Varsovassa sekä Englannin Huddersfieldissa. Kamariorkesterille ja jonglöörisolistille kirjoitettu Jong (2013) oli 2014 puolestaan ehdolla Pohjoismaisen musiikkipalkinnon saajaksi. Scottish Chamber Orchestran tilaama ja lokakuussa 2015 kantaesittämä Verdigris taas oli kunnianosoitus Jean Sibeliuksen musiikille säveltäjämestarin juhlavuoden kunniaksi.

Alba Records julkaisi 2008 Wennäkosken kamarimusiikkia sisältävän CD:n Culla d’aria. Radion sinfoniaorkesterin Ondine-levymerkille äänittämä, orkesteriteoksia sisältävä CD Soie julkaistiin kesällä 2015.
Henriikka Tavi (s. 1978) on Helsingissä asuva runoilija, jonka esikoisteos Esim. Esa (Teos, 2007) palkittiin Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkinnolla. Palkintoraati luonnehti teosta kokeelliseksi ja leikilliseksi sananveistotaiteeksi. Kolmannesta runoteoksestaan Toivo (2011) Tavi sai vuoden 2011 Kalevi Jäntin palkinnon ja Yleisradion myöntämän Tanssiva karhu -runopalkinnon. Se oli lokakuussa 2014 ehdolla myös Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Vuonna 2012 Tavi toteutti osana Jyväskylän yliopistoon tekeillä ollutta väitöskirjaansa 12-projektin, jonka tavoitteena oli julkaista vuoden ajan joka kuukausi yksi runokokoelma. Oman kirjoittamisensa lisäksi Tavi toimittaa Tuli&Savu -runouslehteä sekä työskentelee yhdessä nuorten säveltäjien kanssa. Hän on myös suomentanut Friedrich Schillerin esseen Naiivista ja sentimentaalisesta runoudesta (Tutkijaliitto, 2008) sekä Hannele-Mikaela Taivassalon Hämäräkirjan (Teos, 2009). Hän työskentelee myös suomenkielen opettajana. Tavi valmistui ylioppilaaksi Sibelius-lukiosta ja opiskeli Helsingin yliopistossa teoreettista filosofiaa, estetiikkaa ja yleistä kirjallisuustiedettä. Hän valmistui filosofian maisteriksi vuonna 2003. Kirjoittamista Tavi on opiskellut Kriittisessä korkeakoulussa.

– – –

Sininen ilta – viileä yö -konsertti tarjoaa koti- ja ulkomaisten kuorklassikoiden 8mm. J.S. Bachin kaksoiskuoromotetti Fürchte dich nicht ja Rudolf Mauersbergerin Dresdenin pommituksen muistoksi sävelletty valituslaulu Wie liegt die Stadt so wüst) lisäksi kaksi kotimaista kantaesitystä: Atso Almilan sekakuoroteos ”Sininen ilta ja s/s Arcturus”, joka on SL:n tilausteos ja uusin lisäyt kuoron omaan julkaisusarjaan Suomen Laulun Ohjelmistoa, sekä Saksassa asuvan suomalaissäveltäjän Terhi Dostalin Ave Maria.

Teosesittelyt:

Johann Sebastian Bach: Fürchte dich nicht (BWV 228)

J.S. Bach (21.3.1685 – 28.7.1750) on yksi merkittävimmistä barokkisäveltäjistä, ja häntä pidetään jopa yhtenä kaikkien aikojen suurimmista säveltäjistä. Hän sävelsi maallista ja kirkollista musiikkia niin kuorolle, orkesterille kuin sooloinstrumenteille. Ihailua herättivät niin hänen sävellystensä syvällinen älyllisyys, teknisyys kuin kauneuskin. Omana aikanaan Bach tunnettiin ennen kaikkea urkurina ja urkusäveltäjänä. Hänen tunnetuimpiin urkuteoksiin kuuluvat Toccata ja Fuuga d-mollissa ja urkumessu. Aikalaiset pitivät hänen sävellystyyliään vaikeana ja liian mutkikkaana, ja laajemmin Bach löydettiin vasta 1800-luvulla. Sen jälkeen hänen sävellystensä suosio on vain kasvanut. Nykyisin hänen tuotantoaan esitetään kaiken aikaa monipuolisesti ympäri maailmaa. Suomen Laululle Bach on aivan erityisen tärkeä, kuuluhan kuoron pisimpiin perinteisiin Bachin Matteus-passion esitys Johanneksen kirkossa kiirastorstaina.

Motetin Fürchte dich nicht kaksoiskuorolle ja uruille ajoitus on tuottanut tutkijoille vaikeuksia, koska siitä ei ole säilynyt mitään alkuperäislähteinä. Useimmat tutkijat katsovat sen syntyneen Weimarissa, mikä perustuu tyylillisiin yhtäläisyyksiin koraalin Ich lasse dich nicht (BWV Anh.159) kanssa. Siinä tapauksessa kyseessä olisi yksi Bachin varhaisimmista kaksoiskuoromoteteista. Toisten tutkijoiden mukaan se on sävelletty 1726 Leipzigissä hautajaisiin ja sai kantaesityksensä 1731-32. Tekstinä Bach käyttää kahta säettä Jesajan kirjasta (41:10 ja 43:1), joista kumpikin alkaa sanoilla Fürchte dich nicht. Fuugassa on lisäksi kaksi säkeistöä Paul Gerhardin koraalista Warum solt ich mich denn grämen (1653). Samaa koraalia Bach käytti myös Jouluoratoriossa (BWV 248/33). Se esiintyy myös erillisenä koraalina numerolla BWV 422.

Terhi Dostal: Ave Maria, Mater Dolorosa (2013, ke)

Ave Maria on Neitsyt Marialle suunnattu kristillinen rukous, tarkemmin ottaen esirukous(pyyntö), jonka alkuosa muodostuu Luukkaan evankeliumissa esiintyvästä enkelin tervehdyksestä Neitsyt Marialle sekä Elisabethin huudahduksesta heidän kohdatessaan. Ave Maria on sävelletty lukemattomia kertoja. Yksi kuuluisimmista on Charles Gounodin Ave Maria (1859), jossa säveltäjä lisäsi laulumelodian Bachin preludiin. Sen sijaan Franz Schubertin tunnettu Ave Maria perustuu vapaasti saksannettuun Walter Scottin eeppiseen runoelmaan ”The lady of the Lake”, joskin sitä esitetään myös latinankielisellä tekstillä. Giuseppe Verdi sijoitti Ave Maria -rukouksen Othelloon 1887. Des Prez, Lasso, Palestrina, Byrd, Mozart, Liszt, Elgar, Saint-Saëns, Rossini, Brahms, Dvorak, mendelssohn, Fauré, Stravinsky, Rachmaninov sekä lukuisa joukko vähemmän tunnettuja säveltäjiä ovat tehneet rukouksesta omat versionsa.

Ave Maria -rukousta käytetään katolaisessa traditiossa etenkin ruusukkorukouksen yhteydessä, jolloin se toistetaan 53 kertaa. Ruusukkorukouksen aikana mietiskellään Kristuksen elämän salaisuuksia, joita kutsutaan nimillä iloiset, murheelliset, kunniakkaat ja valoisat salaisuudet.

Saksankielisellä kielialueella on tapana liittää muisteltava salaisuus jokaiseen Ave Maria -rukoukseen sanojen ”kohtusi hedelmä Jeesus” jälkeen (siis esimerkiksi ”Jeesus, jonka syntymän enkeli Gabriel ilmoitti Marialle”). Terhi Dostalin säveltämä Ave Maria liittyy tässä perinteessä murheellisiin salaisuuksiin, ja sen nimessä on siksi mater Dolorosa, kärsivä äiti. Tekstissä kuullaan Jesus-sanan jälkeen vielä muisteltava salaisuus ”qui pro nobis crucifixus est”, joka ristiinnaulittiin edestämme. Teos on sävelletty Helsingin Pyhän Henrikin katedraalin konserttisarjaa varten. Sävellys syntyi Dostalin Brahmsin musiikkia koskevan tutkimuksen ohessa ja on tyyliltään myöhäisromanttinen ja polyfoninen. Se on tarkoitettu liturgiseen käyttöön, mutta soveltuu esitettäväksi myös konserteissa.

Terhi Dostal on suomalainen, Berliinissä asuva pianisti ja musiikin tohtori. Hän on esiintynyt uransa aikana lukuisissa Euroopan maissa ja Yhdysvalloissa. Dostal on palkittu monissa pianokilpailuissa ja hän on saanut myös useita tunnustuspalkintoja ja apurahoja. Hänen omin tyylisuuntansa pianistina on romantiikka, mutta hän on esittänyt myös suomalaista uutta musiikkia mm. Saksan suurimpiin kuuluvalla Ultraschall-festivaalilla Berliinissä. Urallaan Terhi Dostal on keskittynyt etenkin Johannes Brahmsin musiikin soittamiseen ja tutkimukseen. Katolilainen mystiikka ja hengellisyys on ollut Dostalin kiinnostuksen kohteena lapsesta asti, ja hän kääntyi katolilaiseksi 2009.

Rudolf Mauersberger: Wie liegt die Stadt so wüst (1945)

Mauersberger (29.1.1889 mauersberg – 22.2.1971 Dresden) oli saksalainen kuoronjohtaja ja säveltäjä. Vuosina 1903-09 hän johti Annabergin opettajaseminaarin orkesteria, aloittaen tehtävässä siis vain 14-vuotiaana. Asevelvollisuuden suoritettuaan hän työskenteli muutamia vuosia apuopettajana ennen pyrkimistään Leipzigin konservatorioon. Siellä hän opiskeli 1912-14 ja sodan jälkeen vielä 1918-19. Ensimmäisen maailmansodan aikana hän johti sotilasorkesteria Leipzigin lähellä. Luotuaan mainetta Aachenissa ja Eisanachissa kanttorina ja kuoronjohtajana Mauersberger valittiin 1930 kuuluisan Dresdner Kreuzchorin johtajaksi. Tässä virassa hän jatkoi kuolemaansa asti. Vaikka hän liittyi natsipuolueeseen 1933, on vahvoja viitteitä siitä, että hän pyrki minimoimaan puolueen ideologian ja Hitler-Jugendin vaikutksen kuoron toiminnassa. Hän kieltäytyi ottamasta puolueen lauluja kuoron ohjelmistoon ja jatkoi kiellettyjen säveltäjien, kuten Felix Mendelssohn-Bartholdyn ja Günter Raphaelin teosten esityksiä.

Hänen tunnetuin sävellyksensä on ”Wie liegt die Stadt so wüst”(Kuinka istuukon yksinänsä tuo väkirikas kaupunki, 1938 raamatunkäännös), jonka hän kirjoitti Dresdenin pommitusten jälkeen maaliskuussa 1945, pitkäperjantain ja pääsiäissunnuntain välillä. Teksti on vanhan testamentin Valitusvirsistä. Sen on tulkittu kuvaavan tuhottua kaupunkia, joskin tekstin raamatullisuuden vuoksi tulkinnan voi laajentamaan koko Saksaa. Teos on osa laajempaa kokonaisuutta: Chorzyklus Dresden (1945-50, viimeistelty 1955). Samaa aihepiiriä käsittelee myös hänen teoksensa Dresdner Requiem (1947). ”Wie liegt die Stadt so wüst” sai kantaesityksensä Dresdenin pommitetun Kreuzkirchen paikalla 4.8.1945.

Johannes Brahms: Abendständchen ja Vineta kokoelmasta Drei Gesänge für sechstimmigen Chor a cappella, op 42, 1859-61)

Brahms syntyi hampurissa 7.5.1833 ja kuoli Wienissä 3.4.1897. Hän oli säveltäjä, pianisti ja kapellimestari. Brahms on yksi merkittävimmistä romantiikan ajan säveltäjistä ja yksi kolmesta ”suuresta B:stä Bachin ja Beethovenin rinnalla. Brahms oli yhtä aikaa perinteinen ja uutta luova säveltäjä. Hänen musiikkinsa juuret ovat syvällä barokin ja klassismin tekniikoissa, kuten kontrapunktissa. Brahms pyrki kunnioittamaan näiden ”saksalaisten” tekniikoiden puhtautta viedessään ne osaksi romantiikan sävelkieltä. Tämä johti rohkeisiin harmonisiin, melodisiin ja varsinkin rytmisiin ratkaisuihin.

Brahmsin kuorotuotanto on erittäin laaja, ja hänen sävellyksensä muodostavat merkittävän osan romantiikan ajan kuoromusiikista. Tuotantoon kuuluu niin maallisia kuin hengellisiäkin teoksia, neliäänisiä kansanlaulusovituksista vaativiin motetteihin. Brahms sävelsi myös useita laulusarjoja kuorolle ja pianolla. Hänen kuoroteoksistaan tuonnetuin on Ein Deutsches Requiem, jonka tekstin Brahms kokosi itse Raamatusta.

Drei gesänge on Brahmsin varhaisin maallinen sekakuoroteos, jossa kuusiäänisyys luo sointiin rikkautta ja syvyyttä. Kuten aina kuusiääniselle yhtyeelle säveltäessään, Brahms kirjoitti jaon bassoille ja altoille. Lauluihin on olemassa haluttaessa käytettävä pianosäestys, joka ensimmäisessä ja kolmannessa kahdentaa kuoroa. Toisen osan piano-osuus on itsenäisempi. Abendständchen on Clemens Maria Wnzeslaus von brentanon (9.9.1778 – 28.7.1848) teksti operettilibretosta ”Die Musikanten”. Laulussa toistuu jokaisen säkeen loppuun kasvava antifoninen rakenne. Vineta on kirjoitettu Wilhelm Müllerin (7.10.1794 – 1.10.1827) runoon. Runoilija tunnetaan parhaiten Schubertin Winterreisen runoilijana. Tässä laulussa kuusi ääntä kulkee yhdessä koko ajan, mikä tuo sointiin aivan erityistä lämpöä.

Selim Palmgren: Suru (Op. 16b/1, Suomen Laulun ohjelmistoa 1, 1907) ja Luonterin rannalla (ei teosnumeroa, Suomen Laulun ohjelmistoa 31)

Selim Gustaf Adolf Palmgren (16.2.1878 – 13.12.1951) oli suomalainen säveltäjä ja pianisti. Musiikkiopintonsa hän aloitti 1895 Helsingin musiikkiopistossa. Sieltä hän siirtyi 1899 Saksaan Ferruccio Busonin oppilaaksi. Hän asui 1914-15 Tukholmassa ja Kööpenhaminassa sekä toimi Yhdysvalloissa Rochesterin Eastman School of Musicin sävellyksen professorina. Hän toimi myös Sibelius-Akatemian pianonsoiton lehtorina sekä vuodesta 1939 kuolemaansa asti sävellyksen professorina. Palmgren sävelsi yli 300 pianokappaletta, kuoroteoksia, yksinlauluja, viisi pianokonserttoa sekä oopperan Daniel Hjort (1910, suomenkielinen versio 1929 ja uudistettu versio 1938). Tyyliltään hän oli lähinnä impressionisti. Laajan pianotuotantonsa vuoksi hänet tunnettiin myös nimellä ”Pohjolan Chopin”.

Suru on sävelletty Eino Leinon käännökseen Selim Sanfrid Sorthanin (29.5.1871 – 11.1.1951) runosta. Laulusta on myös yksinlauluversio ja pianosovitus. Samassa opuksessa (16b) Palmgren julkaisi myös kuoroteokset Säv, säv susa (Gustav Fröding) ja Marjatan laulu (Eino Leino).

Valter Juva (Valter Henrik Juvelius, 3.9.1965 – 25.12.1922) oli kirjailija, joka tunnetaan erityisesti maailmankirjallisuuden kääntäjänä. Hän käänsi mm. Goethen, Runebergin, Topeliuksen, Heinrich Heinen ja Gustav Frödingin teoksia. Hänen omissa runoissaan oli voimakas uusromanttinen vire, mikä näkyy erityisesti luonnon ja kansan kuvauksissa. Jo Karjalan kunnailla lehtii puu on ehkä hänen tunnetuin runonsa. Luonteri on suuri, kirkasvetinen ja syvä järvi Saimaan vesistössä lähellä Mikkeliä. Alueelle ovat tyypillisiä karut kallioiset rannat ja kalliomänniköt. Järvi onkin erinomainen innoittaja kansallisromanttisuuteen taipuvaiselle kirjailijalle ja kansanlaulua muistuttavalle sävellykselle.

Cyrillus Kreek: Meil aia-äärne tänavas

Lydia Koidula (24.12.1843 – 11.8.1886) oli virolainen kirjailija ja Viron kansallisrunoilija. Oikealta nimeltään hän oli Lydia Emilie Florentie Jannsen, (myöh. Michelson). Isänsä Johan Jannsenin apuna hän toimitti kansallisromanttista Pärnu Postimees -lehteä 1857-63 ja perheen muutettua Tarttoon 1863 uutta Eesti Postimees -lehteä. Tässä lehdessä ilmestyivät Koidulan ensimmäiset runot. 1866 hän julkaisi esikoiskokoelmansa Waino-lilled (Kedon kukkia) ja heti seuraavana vuonna ilmestyi toinen kokoelma Emajõe õõbik (Emajoen satakieli). Näiden jälkeen hän julkaisi runojaan lehdissä, antologioissa ja muissa julkaisuissa. Ensimmäinen hänen runojensa kokoomateos ilmestyi vasta 1925. Suomessa Lydia Koidula tunnetaan parhaiten runosta Äidin sydän. Meil aia-äärne tänavas on julkaistu 1957 (Eesti riikik kirjastus).

Cyrillus Kreek (3.12.1889 – 26.3.1962) oli virolainen säveltäjä, kapellimestari ja musiikkipedagogi. Hän opiskeli Pietarin konservatoriossa ja asui lähes koko elämänsä ajan Haapsalussa, missä hän sävelsi, johti kuoroa ja tutki kansanmusiikkia. Hänen arkistoonsa kuuluu lähes 6000 kansanlaulua ja noin 500 omaa kansanlaulusovitusta. Meil aia-äärne tänavas on niistä tunnetuin. Suuri osa hänen muusta tuotannostaan on hengellistä musiikkia. Hänen suurimuotoisempia sävellyksiään ovat c-molli Requiem, Taaveti laulud (Daavidin lauluja), kantaatti Kalevipoeg nõiakoopas, Pärnumaa-sarja ja Setu-sinfonia sinfoniaorkesterille ja Hiiumaa-sarja puhallinorkesterille.

Edvard Grieg: Ave maris stella

Edvard Hagerud Grieg (15.6.1843 – 4.9.1907) oli norjalainen säveltäjä ja pianisti. Hän oli tyyliltään kansallisromantikko, joka haki inspitaatiota norjalaisesta kansanmusiikista. Ave maris stella on hymni neitsyt Marialle. Sen alkuperä on epäselvä, ainakin Bernhard clairvauxiainen (1100-luku), pyhä Ventantius Fortunatus (500-luku) ja Hermannus Contractus (1000-luku) on mainittu sen tekijöiksi,

Kuten Ave Maria -rukous, myös tämä teksti on sävelletty useasti. Griegin sävellys on vuodelta 1889. Katolinen palvelus tuntee tekstille neljä melodiaa, joita ovat messuissaan hyödyntäneet mm. Tómas de Victoria ja Josquin de Prez. Renessanssisäveltäjistä tekstiin ovat tarttuneet mm. Palestrina, Dufay ja Byrd, barokkiteoksista tunnetuin on Monteverdin Vespro della Beata Vergine (1610). Romantiikan säveltäjistä myös Dvorak ja Liszt ovat säveltäneet omat teoksensa.