Suomen Laulu – perinteitä ja uusiutumista
Vuonna 1900 heräsi Ylioppilaskunnan Laulajien keskuudessa ajatus perustaa kuoro, jonka tehtävänä olisi vahvistaa kansallishenkeä ja tuoda suomalaista laulua esittämällä ulkomaiden tietoisuuteen Suomen kulttuurin olemassaoloa ja saavutuksia sekä Suomen vaikeaa asemaa Venäjän valtakunnan alaisuudessa. Kuoron johtajaksi valittiin hankkeen alkuunpanija, Suomen kuoroelämän tuleva suuri vaikuttaja, silloinen nuori maisteri Heikki Klemetti. Kuoron nimeksi valittiin Suomen Laulu. Vaikka nimi oli vaativa, sen katsottiin parhaiten selvittävän ulkomaalaisillekin kuoron luonteen ja tarkoituksen. Suomen Laulu ryhtyi välittömästi toimeen ja teki ahkerasti kiertueita niin ulkomailla kuin kotimaassakin kenraalikuvernöörin harmiksi, varsinkin kun kuorolaiset harrastivat matkoilla ahkerasti myös poliittista propagandaa. Seitsemän vuoden aikana Suomen laulu piti ulkomailla (Ruotsi, Norja, Tanska, Hollanti, Saksa, Viro, Belgia, Unkari ja Venäjä) yhteensä 59 konserttia ja kotimaassa vielä 33 lisää. Kuoron ohjelmisto oli puhtaasti suomalainen ja mm. Sibeliuksen ”Terve kuu” sävellettiin Suomen Laulun toista matkaa varten.
Vuonna 1907 alkoi näyttää siltä, että Suomen Laulun mieskuoro oli täyttänyt tehtävänsä. Venäjän sortopolitiikka näytti hellittävän otettaan ja Suuren Adressin saama ulkomainen tuki osoitti Suomen tilanteen olevan laajasti tunnettu ympäri Eurooppaa. Klemetti pääsi nyt toteuttamaan pitkäaikaista haavettaan korkeatasoisesta, suurimittaisten kuoroteosten esittämiseen erikoistuneesta kuorosta.
Mieskuoroaikanaan Suomen Laulu oli puhtaasti matkakuoro, joka ei kokoontunut säännöllisesti, vaan harjoitteli ennen kutakin matkaa muutaman viikon ajan pari kertaa päivässä. Vakiinnuttamisesta oli puhuttu jo pitkään, mutta kun siihen vihdoin ryhdyttiin, aloitettiin täysin uudelta pohjalta. Sekakuorona Suomen Laulu aloitti toimintansa syksyllä 1907 ja ensimmäisen konserttinsa se antoi saman vuoden marraskuussa, 29.11.1907.
Suomen Laulu 